Sivut

tiistai 29. lokakuuta 2013

Helsingin kirjamessut 2013

Lautasellinen iloa -kirjallinen keittokirja oli hienosti messuilla esillä. Kirjapaja - Lasten keskuksen messuosasto oli tapetoitu kirjasta suurennetuin kuvioin. Torstaina näytekeittiössä valmistettiin ihanaa kuskusia kirjan ohjeen mukaan samalla kun Reetta Meriläinen ja Johanna Pentikäinen yhdessä Sinikka Nopolan ja Aki Ollikaisen kanssa kertoivat kirjasta ja naisten pankin toiminnasta ja keskustelivat ruokamuistoista. Näistä ruokamuistoista kirjaan on syntynyt kahdeksan eri kirjailijan kaunokirjalliset tekstit. Vieläkin naurattaa Sinikan Weetabixit!

Ilokseni kuulin, että Lausellisesta iloa tehtiin heti toinen painos. Tämä hyvän mielen kirja sen ansaitseekin. Toinen uuden painoksen saanut, myös hyvää tekevä kirja, on Hannele Huovin ihana runokirja. Ihme juttu! Se tukee yhteisvastuukeräystä.

Perjantaina Annika Sandelin luki uunituoretta kirjaamme Råttan Bettan och masken Baudelaire. Tuo kirja taisi päästä myös messuilla Rakkaudesta kirjaan -palkinnon saaneen lukukoira Börjen matkaan koulutusreissulle Ruotsiin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lähetä kommentti