Sivut

perjantai 6. syyskuuta 2013

Lautasellinen iloa - kirjallinen keittokirja

Toimittaneet: Reetta Meriläinen ja Johanna Pentikäinen 

Kirjapaja 2013. Graafinen suunnittelu: Tuija Kuusela.




Ensimmäinen kuvittamani aikuisille suunnattu kirja, Lautasellinen iloa, kerää varoja kehitysmaiden naisten yrittäjyyttä ja koulutusta tukevalle Naisten pankille. Pankki auttaa naisia saamaan ammatin, mikä helpottaa koko perheen tilannetta ja ehkäpä yhteisöä laajemmaltikin, koska on mahdollista, että ammatin saanut palkkaa työvoimaa. Ammatti maksaa noin 30 euroa. Kolmella tällaisella kirjalla voi siis hyvinkin tarjota mahdollisuuden työhön yhdelle sitä tarvitsevalle naiselle.


Kirjassa on ruokaohjeiden lomassa lyhyitä kaunokirjallisia tekstejä, joita ovat kirjoittaneet Irja Askola, Hannu-Pekka Björkman, Laura Honkasalo, Leena Lehtolainen, Sinikka Nopola, Aki Ollikainen, Jari Tervo ja Ilpo Tiihonen. Ruokaohjeiksi ovat lempireseptejään antaneet Naisten Pankkin ystävät. Mukana on myös Naisten Pankin kohdemaista eksoottisempia ohjeita, jotka on muokattu niin, että ainekset löytyvät lähikaupasta.

Arvioita :
Helsingin Sanomissa
Amusassa
Hanna Paavilaisen blogissa


Anna ystävälle hyvää mieltä kirjan tai yhteisen aterian muodossa!
Kirjan voi ostaa mm täältä.